Historiasta kiinnostuneet riemastuivat viime vuoden lopulla uutisesta, jonka mukaan Italiasta joitakin vuosia aiemmin löytynyt hauta oli erittäin poikkeuksellinen pala kadonneen etruskikansan vähän tunnettuun tarinaan. Keihäineen haudatun vainajan oli täytynyt olla hallitsija, prinssi, päättelivät haudan tutkijat.
Vielä mielenkiintoisemmaksi uutinen muuttui, kun vainaja osoittautuikin naiseksi. Samalla uusi käänne toi ilmi sen, miten tämän päivän olettamukset ohjaavat menneisyyden tutkimusta. Italian kaivausten johtajan haluttomuus myöntää naisen mahtiasema kertoo myös siitä, miten vaikeaa tutkijan voi olla päästää irti omista asenteistaan.
Radiohiili-, DNA-, isotooppi- ja muun laboratoriotutkimuksen kehittyminen on tuonut arkeologiaan aiempaa enemmän kovaa faktaa, mutta ala on edelleen pitkälti pienten todisteiden tiedettä. Yksittäisistä löydöistä voi laatia isonkin teorian.
Uusien teorioiden elinkelpoisuus on kollegojen käsissä: omien tietojensa ja tulkintojensa perusteella he joko tukevat päätelmää tai kyseenalaistavat sen. Kyllin monen hyväksymä teoria vakiintuu yleiseksi käsitykseksi. Esteenä voi kuitenkin olla luutunut virhe, josta tutkijat ovat haluttomia luopumaan, koska haaste ei sovi heidän omaan maailmankuvaansa.
Ase=mies, koru=nainen
Milanon yliopiston arkeologin Alessandro Mandolesin oli pakko myöntää, että hänen tutkimansa etruskihaudan vainaja oli nainen, sillä luuanalyysin tulos oli kiistaton. Mutta edelleenkään hän ei ollut valmis ajattelemaan, että luurangon vieressä levännyt keihäs kuului naiselle ja kertoi tämän vallasta. Mandolesin uuden teorian mukaan keihään täytyy symboloida naisen liittoa mahtimiehen kanssa.
Mandolesi katsoo menneisyyttä nykypäivän miehisten silmälasien läpi, sanoo Ateenassa sijaitsevan brittiläisen arkeologisen instituutin tutkija Judith Weingarten Yle Uutisten haastattelussa. Samanlaiset yksiteholasit on niillä, jotka automaattisesti määrittelevät haudoista löytyneet korut naisten esineiksi ja vainajat siis suoraa päätä naisiksi.
Etruskihaudan lisäksi virheitä on selvinnyt usein ennenkin. Sukupuolenvaihdoksen koki muun muassa yksi Länsi-Euroopan tunnetuimmista muinaisista vainajista, 33 000 vuotta sitten nykyisessä Walesissa elänyt ”Pavilandin punainen rouva”. Hän osoittautui DNA-tutkimuksissa mieheksi. Naiseksi hänet oli päätelty viereltään löytyneistä simpukka- ja luukoruista.
Jos koristautuminen arvioidaan pohtimatta vain naisen ikiaikaiseksi ominaisuudeksi, niin yhtä ripeästi on ollut tapana todeta, etteivät naiset, aseet ja jämerät työkalut kuulu yhteen. Luututkimukset voivat kuitenkin pakottaa ajattelemaan toisin, kuten etruskihaudan tai yhdysvaltalaisen Island Fieldsin tapauksessa: useiden tuhat vuotta sitten eläneiden naisten haudassa oli piikivisepän täydellinen työkalupakki.
Virhetulkinnat kertovat taipumuksesta tulkita menneisyyttä nykyisten tapojen ja arvojen valossa, mutta samalla luodaan menneisyydelle jälkikäteen käytäntöjä, joilla oikeutetaan yhteiskunnan nykytilaa, sanoo Weingarten.
– Silloin toistetaan käsitystä, jonka mukaan nainen oli passiivinen hahmo ihmiskunnan evoluution näyttämöllä. Hän keräili vaiti ravintoa ja kasvatti lapsia taustalla. Samaan aikaan miehet valmistivat kiviaseita ja olivat kommunikaatio- ja kauppaverkoston ytimessä.
Luolamaalaustutkimus yllätti
Ensimmäiset kunnon kolaukset vakiintuneelle katsantotavalle antoivat yhdysvaltalaiset antropologi Margaret Conkey ja arkeologi Janet Spector 1980-luvulla. Sen jälkeen monet muut tutkimukset ovat lisänneet tietoa siitä, että naisten rooli esihistoriasta alkaen on ollut poliittisesti, ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti samojen voimien muokkaama kuin miestenkin.
Vielä 1970-luvulla yhdysvaltalaiset arkeologit Frank Hole ja Robert Heizer kirjoittivat esihistorian tutkimuksesta kertovassa oppikirjassaan näin: "Keski-Kaliforniasta on löydetty sekä miesten että naisten haudoista yhtä paljon nuolenkärkiä, jotka lienevät olleet miesten tekemiä, omistamia ja käyttämiä."
– Miksi pitäisi olettaa, että juuri miehet tekivät, omistivat ja käyttivät nuolenkärkiä? Siis samalla tavoin kuin voidaan kysyä, miksi on oletettu, että miehet tekivät luolamaalaukset, sanoo Weingarten.
Yhdysvaltalaisella arkeologilla Dean Snow’lla on vastaus: olettamus onkin väärä. Hän on selvittänyt maalareiden kämmenten kuvien perusteella, että enemmistö oli naisia. Aiemmalle käsitykselle ei ollut muuta perustetta kuin se, että kuvia tutkineet miehet eivät voineet kuvitella biisonien ja muiden isojen eläinten olleen kivikauden naisten kuvastoa.
Sama sääntö miehille ja naisille
Myös viikinkinaisten roolioletukset ovat hyvä esimerkki ennakkokäsitysten ohjaamista virhetulkinnoista, Weingarten kertoo.
– Viikinkinaiset ovat olleet arkeologeilla melkeinpä näkymättömiä, ennen muuta siitä syystä, että naisten hautaesineet on virheellisesti määritelty miesten omaisuudeksi.
Pieniä, mutta ratkaisevia esineitä ovat kokoon taitettava vaaka ja sen painot. Nyt tiedetään, että jopa lähes neljännes näistä miesten työkaluiksi määritellyistä vaaoista onkin naisten haudoissa. Se kertoo, että monet naiset osallistuivat kaupankäyntiin. Rautakauden Skandinaviasta on näyttöä myös naisten mukana haudatuista miekoista.
Weingarten on vakiintuneen käsityksen kanssa samaa mieltä siitä, että näyttävä ase kertoo vainajan mahtiasemasta. Sen sijaan Mandolesin päätelmä, että etruskikeihäs oli naisen kanssa samaan kammioon tuhkana päätyneen puolison oma, on Weingartenin mielestä venkoilua.
Virheeseen viittaavat uusimmat tutkimuksetkin: Mandolesin ripeästi antaman selityksen jälkeen on selvinnyt, että mies oli parikymmenvuotias, puolet haudan naisen iästä, joten hallitsijasta ja hänelle alisteisesta vaimosta tuskin oli kyse.
– Virheitä tapahtuu, mutta hyvä nyrkkisääntö on, että jos miesten kanssa haudattujen esineiden perusteella voidaan päätellä heidän statuksensa, saman täytyy päteä myös naisiin. Todisteista ei voi poimia vain niitä, jotka ovat oman mielen mukaisia, Weingarten sanoo.
